HELI KURUNSAARI: YHTEYS 1.- 25.6.

”Käsittelen taiteessani ihmisyyttä ja ihmisen kuulumista ympäristöönsä ja historiaansa.  Näyttelyn teokset heijastelevat yksilön muutosta, kasvua, ja yhteyttä toisiimme. Elämäntilanteet ja paikkamme elinkaaressa ovat jatkuvassa muutoksessa, tämä kuitenkin konkretisoituu selkeimmin elämän käännekohdissa tai juhlahetkissä. Näiden hetkien aiheuttamista liikahduksista kuvani ovat saaneet alkunsa. Teoksissani yhdistyvät elämän todelliset tapahtumat ja havainnot sekä mielen sisäiset näyt kuten tunteet ja muistot.

Yhdenlaatan puupiirrostekniikalla valmistetut teokset rakentuvat lukuisista päällekkäisistä koivuvanerilta japaninpaperille käsin vedostetuista öljyvärikerroksista. Uuden teoksen aloitus on aina uusi matkalle lähtö. Laitan kuvan alkuun piirtämällä sen vanerilaatalle ja jo ensimmäisestä värikerroksesta alkaen lähden kuuntelemaan ja reagoimaan mihin suuntaan työ lähtee minua kuljettamaan. Koen puupiirrostyöskentelyn olevan vuoropuhelua itseni, ympäröivän maailman ja kerros kerrokselta kasvavan kuvan kanssa, koskaan ei tiedä minne päätyy ja millaisia tunteita, ajatuksia ja yllätyksiä tekemisen polku tuo tullessaan. Usein kuva muuttuu työskentelyn aikana hyvinkin erilaiseksi kuin alussa laatalle piirretty kuva. Tämä sattumien ja katkosten täyttämä prosessi tekee työskentelystä elähdyttävää vuosikymmenestä toiseen.”    Heli Kurunsaari                                                                                 

Heli Kurunsaari (s. 1971 Lapua) on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija ja puupiirtäjä. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden Taideinstituutista vuonna 1996 ja kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta 2013.

Kurunsaaren teoksia on keskeisissä julkisissa taidekokoelmissa kuten Kiasman, Suomen valtion ja HAM:in sekä lukuisten muiden kaupunkien ja säätiöiden kokoelmissa. Merkittävä osa Heli Kurunsaaren taiteellista toimintaa on työskentely kolmihenkisen taiteilijaryhmä Hyäryllisen projekteissa yhdessä Jouko Korkeasaaren ja Sari Koski-Vähälän kanssa.

Taiteilijan työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

https://www.helikurunsaari.net/