Galleria Joellassa on esillä kuvataiteilija Anne Sunilan teoskokonaisuus Elementaarisuus. Teokset käsittelevät kokemusta ympäristöstä. Kokonaisuuden lähtökohtana on ollut työskentely kahdessa erilaisessa paikassa ja näin myös erilaisessa ympäristössä. Olen työskennellyt pitkään kahdessa …
PÄÄSIÄISEN AUKIOLOAJAT
Galleria Joella on kiirastorstaina 14.4. poikkeuksellisesti auki klo 12-16 ja pitkäperjantaina suljettu. Viikonloppuna 16. – 17.4. olemme auki normaalisti. Gallerian väki toivottaa Hyvää Pääsiäistä!
KIMMO YLÖNEN, KAIKKIHÄRKÄ 30.3.-24.4.2022
Kaikkihärkä, puuveistos ja pahvimallit: Se on härän kokoinen ja muotoinen kaappi. Sen kyljet ja kupeet avautuvat. Kaikkihärän sisälle kätkeytyy keskiaikaisiin karttoihin sekä Giotton ja Fra Angelicon maalauksissa esiintyvään arkkitehtuuriin perustuva …
Taiteen myyntinäyttely Ukrainan avuksi
Turkulaiset taiteilijajärjestöt Arte ry, B-galleria, Jöötti, Turun Taidegraafikot ja Valokuvakeskus Peri järjestävät kolmipäiväisen taidemyyntinäyttelyn maaliskuun viimeisenä viikonloppuna Kristiinankatu 5:ssä sijaitsevassa liikehuoneistossa. Järjestöjen jäsenet ja ystävät ovat lahjoittaneet teoksiaan hyväntekeväisyysmyyntiin, jonka …
SANNA KANANOJA Vesi virtaa toivottuun suuntaan 3.-27.3.2022
Galleria Joellassa on nähtävillä teoksia Sanna Kananojan uudesta temperamaalaussarjasta Vesi virtaa toivottuun suuntaan. Kananoja tarkastelee näissä teoksissaan maisemamaalauksen keinoin ihmisen ja luonnon voimasuhteita, ajan olemusta sekä luonnon kykyä sopeutua vallitseviin …
NÄYTTELYHAKU ON AVOINNA VUODELLE 2023
Galleria Joella on Turun Taidegraafikot ry:n ylläpitämä galleria, jossa järjestetään vuosittain 13 korkeatasoista ammattitaiteilijoiden näyttelyä. Nyt haussa ovat gallerian koko ensi vuoden 2023 ajat. Vuosi 2023 on yhdistyksen 90 v …
SILJA SELONEN, SUHTEELLISUUKSIA 3.-27.2.2022
Näyttely kuvaa luonnonvoimia ja yhtälöitä. Kurki maalauksissa edustaa elämän ihmettä ajan suhteellisuuksissa. Kurjet jaloine kauloineen hurmioituvat ja hautovat valon aalloissa ja niiden siiveniskujen huminassa entropia etenee. Maalauksissa kuvaan posthumanistista aikaa, …
MUUTTOAPU, MONITOIMIHENKILÖ HAUSSA
Omaatko jonkin verran nikkaritaitoja, osaat porata ja ruuvata, muttei tarvitse olla laivapuuseppä? Turun Taidegraafikot ry etsii työntekijää, joka on ollut 24 kk työttömänä viimeisen 28 kk:n aikana. Varmistathan työvoimatoimistosta tämän …
ANTTI KEITILÄ, NOKIPIIRROKSIA 5.1.–30.1.2022
Uusissa töissäni olen piirtänyt palavalla koivun tuohella paperille. Piirrän paperin alapuolelta niin, ettei tuohi kosketa paperia. Liekki ja kädenliike yhdessä tekevät piirrosjäljen ja muodostavat kuvan. Kutsun tätä tekniikkaa nokipiirrokseksi (englanniksi …
JOULUN JA VUODENVAIHTEEN AUKIO-OLOT
Hiljennymme joulunviettoon ja Galleria Joella on suljettu seuraavina pyhinä: 24. – 27.12.2021 1.1.2022 6.1.2022 Muina päivinä olemme auki normaalin aukioloaikamme mukaisesti: ti-pe 12-18 la-su 12-16 Galleria Joella toivottaa kaikille oikein …