LAURA POHJONEN: HAAVEILIJAT 31.7.-18.8.2019

TERVETULOA NÄYTTELYN AVAJAISIIN TI 30.7. KLO 18-20!

Teosteni aiheena on jo pitkään ollut lapsi. Kuvieni maailmassa kasvava lapsi haaveilee, leikkii, pohdiskelee, on omissa maailmoissaan ja kokeilee erilaisia rooleja. Uusimmissa teoksissani lapsi on kasvanut isommaksi, joissain jopa vanhukseksi asti. Toivon, että hän on säilyttänyt silti herkkyytensä ja kykynsä haaveiluun. 

Toteutan teokseni useimmiten yhdistelemällä grafiikan eri tekniikoita kuten etsausta, akvatintaa, puupiirrosta, chine colléta ja imagonia. Olen yhdistänyt grafiikkaan myös akvarellia.

Uutta kokeileva tapa työskennellä on minulle taiteilijana tärkeää. Se on työtä, leikkiä ja ajattelua.

Taiteellinen tavoitteeni on, että teokseni ovat sisällöltään ja toteutustavaltaan yhtä: leikin ja kokeilun kautta ihmisyyden pohtimista, kevyen ja raskaan yhdistämistä.

BIO

Laura Pohjonen on taidegraafikko, joka on opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa ja Kuvataideakatemiassa.

Vuodesta 1998 hän on pitänyt aktiivisesti yksityisnäyttelyitä ja osallistunut yhteis- ja ryhmänäyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Yksityisnäyttelyitä on ollut mm. Galleria Duetossa, Galleria KONEessa, Galleria G:ssä, Galleria Saskiassa ja Galleria Joellassa.

Hänen teoksiaan on mm. Valtion taidekokoelmassa ja useiden taidemuseoiden kokoelmissa. Hän on Suomen Taidegraafikoiden ja Helsingin Taiteilijaseuran jäsen. Apurahoja hän on saanut mm. Suomen Kulttuurirahastolta, Kordelinin säätiöltä ja Valtion kuvataidetoimikunnalta.