Svenska
English
Rita Vargasin näyttely, ”Cracked Open: Echoes of a Strange Fruit”, kutsuu katsojat tutkimaan muutosta—epälineaarista matkaa ajan, identiteetin ja kuulumisen kysymyksiin. Hänen taiteellinen prosessinsa kehittyy jatkuvasti, punoutuen yhteen raaka-aineiden, ajatusten ja tunteiden kanssa etsinnässä, joka johtaa juurtumiseen ja itsensä löytämiseen.
Vierasmaalaisena taiteilijana tuntemattomassa tai melkein tutussa ympäristössä Vargas kokee usein olevansa hajallaan—kulttuurien välissä, joskus näkymättömänä. Näyttelyn nimi heijastaa tätä haavoittuvuutta: paljastettuna olemista samalla kantaen kuulemattomien äänten painoa. Käyttämällä halkeillutta korkkipuun kaarnaa Vargas tekee henkilökohtaisen ja symbolisen valinnan, joka edustaa kodin etsimistä—silloinkin kun tuo käsite tuntuu pakenevalta: ”Kuinka kauan voin etsiä kodin oikeaa merkitystä?”
Korkkipuun kaarnan valinta juontaa juurensa Vargasin lapsuusmuistoihin Portugalin maisemista. Korkkipuut, joiden paljaissa rungoissa, on valkoisia numeroita terra sienna -värisellä pinnalla, symboloivat kestävyyttä ja muutosta. Materiaali itsessään—kevyt, vettä hylkivä ja uusiutuva—heijastaa hänen kasvunsa ja sopeutumisen matkaansa myös ulkoisten haasteiden edessä. Se toimii metaforana kerroksien poistamiselle, kasvulle ja sopeutumiselle haavoista huolimatta: ”Samalla tavalla kuin korkkipuu uusii kaarnansa luonnollisessa seitsemän vuoden syklissä, myös ihmiskokemuksella—minuuden ja identiteetin tunteella—on kyky muuttua. Tämä muutos ei ole vain suojaamista tai eristäytymistä ulkoisilta aggressioilta, vaan myös mahdollisuus kasvaa uudeksi olemukseksi. Samalla tavalla kaarna halkeilee odottamattomasti ja kasvaa epäsäännöllisesti, aina mukautuen uusiin suuntiin niiden ilmestyessä, yhdistyen muotoutuviin hahmoihin.”
Vargasin työskentely heijastaa rikasta kulttuurista kudelmaa, jota muovaavat italialainen, portugalilainen, ranskalainen ja hollantilainen renessanssi, japanilaiset perinteet sekä kuusitoista vuotta elämää ja työskentelyä Suomessa. Taiteilija ammentaa inspiraatiota mestareilta kuten Dürer, Rubens ja Van Dyck, arvostaen läheisyyttä, nostalgiaa, äitiyden kokemusta sekä leikkisyyttä ilon kutsuna. Nämä vaikutteet elävät rinnakkain kuulumisen ja ulkopuolisuuden teemojen kanssa muodostaen kerroksellisen kertomuksen.
Pääasiassa luterilaisessa yhteiskunnassa, jossa visuaalinen esitys uskonnollisissa paikoissa on hillitympää, Vargas ottaa vastaan kontrastin abstraktien, värikkäiden ja leikkisien motiiviensa sekä ympäröivän yksivärisemmän visuaalisen kulttuurin välillä. Mukautumisen tai hyväksynnän etsimisen sijaan hän ehdottaa rinnakkaiseloa—dialogia erilaisten visuaalisten perinteiden välillä.
Käyttämällä grafiikan tekniikoita, kuten litografiaa, etsausta, fotopolymeerigravyyriä, silkkipainoa, puupiirrosta, valokuvaa ja kollaasia, Vargas kerrostaa historiaa ja identiteettiä, paljastaen totuuksia, jotka muuten saattaisivat jäädä piiloon. Taidegrafiikasta tulee keino tutkia ulkopuolisuuden kokemusta—näkyvää mutta usein huomiotta jäävää. Tällä näyttelyllä Vargas toivoo tarjoavansa katsojille tilan pohtia omaa kuulumisen tunnettaan ja yleismaailmallista inhimillistä kaipuuta tulla nähdyksi ja ymmärretyksi.