Contemporary Gothic -näyttelysarjassani pohdin gotiikan käsitettä mielentilana ja synesteettisenä, toisinaan subliimina kokemuksena. Pääasiallisena materiaalina teoksissa ovat silityshelmet.
Ranskalainen arkkitehti Eugène Viollet-le-Duc (1814-1879) vieraili lapsena Pariisin Notre Damessa. Samalla hetkellä, kun joku alkoi soittaa urkuja, lankesi valo eteläisestä ruusuikkunasta ja hän koki suorastaan kauhua luullessaan kyseisen ikkunan alkavan soida. Myöhemmin hän pohti asiaa kokonaisvaltaisena esteettisenä elämyksenä – “une belle terreur” – kaunis kauhu. Kyseinen aistien sekoittuminen eli synesteettinen kokemus jäi kalvamaan hän mieltään aikuisikään asti. Kauniin kauhun käsite liittyy myös romantiikan ajan teoriaan subliimin kokemisesta: kun kauneus kohtaa kauhun, syntyy subliimi tila. Kun ihminen kokee olevan jonkun suuremman äärellä, hänet valtaa pelonsekainen kunnioitus. Ruusuikkuna – tai massiivinen lasimaalaus ylipäänsä – on moniaistinen kokemus.
Esikuva näyttelyn ruusuikkunalle löytyy Chartresin katedraalista. Teoksen pyöreät kuvaosiot ovat valmistuneet yhteistyössä eri työpajoissa, tekijöinä mm. Vimman Präkäämön ja Joustavan opetuksen nuoret, eri alojen taiteilijat Pariisin Citèssä. Silityshelmityöpajat ovat aina kohtaamisia, dialogisia, itse työskentely meditatiivista ja parhaimmillaan mindfulness-kokemusta lähestyvää. Teos muuttuu vähitellen näyttelyn aikana.
Teos Horror Vacui riisuu lasimaalaukselta yhden keskeisen elementin eli kerronnan. Ajan ja sodan murskaamat lasimaalaukset on restauroitu aina uudelleen, ne ovat muuttuneet tyylisuuntien mukaan vuosisatojen kuluessa, osa pelkistynyt pelkiksi pinnoiksi. Tyhjä tila voi tuottaa kysymyksiä: mikä tässä on ollut? Mitä tähän voisi olla? Voisiko tähän laittaa jotain?
Esillä olevat videoteokset ovat pieniä hetkiä arjen gotiikasta.
Näyttelyn silityshelmityöpajat (suunnattu kaikenikäisille):
Lauantai 3.11. klo 13-15, pyhäinpäivän teema
Lauantai 17.11. klo 13-15, ruusuikkunan täydentäminen
Mailis Saralehto on syntynyt Porissa, asuu ja työskentelee Turussa. Hän tutkii teoksissaan kulttuurisia ja historiallisia kerroksia, kauneuden ja kauhun sulatumia, abjektin luonnetta. Työskentelytapa ei rajoitu materiaaliin tai tekniikkaan, tavallisesti teokset muuttuvat installaatiomaisiksi. Videoteoksia on ollut esillä mm. Kiasmassa, Helsingin taidehallista, Porin taidemuseossa, Wäinö Aaltosen museossa sekä ulkomailla mm. Saksassa ja Ranskassa. Kuvataiteilijan koulutuksen lisäksi hän on valmistunut mm. mediatutkimuksen puolelta Turun yliopistosta.