Tiina Vainion näyttelyssä on yhdistetty ennakkoluulottomasti ja luovalla tavalla grafiikan eri tekniikoita ja mm. paperileikkausta. Grafiikanvedoksista muodostuvat kolmiulotteiset teokset valtaavat galleriatilan. Rehevät ja eloisat teokset muodostavat hengittävän kokonaisuuden katosta riippuvien teoselementtien ja seinillä olevien teosten kanssa. Vainion teemana ovat sammaleet, nuo ikiaikaiset, hitaat kasvit, joiden vihreä hohde peittää alleen kivisenkin maan. Sammaleen kaltaiset kasvit ilmestyivät luultavasti ensimmäisinä maanpinnalle ja pian sammaleet hallitsivatkin maapallon kasvustoa. Maailmansynnyn tarinoissa sotka munii munansa mättäälle, liekö se ollut pehmeä sammalmätäs.
Sammaleet ovat itseriittoisia, uusiutumiskykyisiä ja vaurioitumisherkkiä. Ne tarvitsevat vettä. Puiden kanssa yhteiselo on sopuisaa – puut luovat varjonsa sammalalueille ja suojaavat niitä kuivumiselta. Japanissa sammaleinen puutarha on ihanne ja sammalalueille tehdään sammalretkiä. Sammaleet ovat kuin pehmennyskerros, joka pehmentää kovan maailman ja kuorruttaa kalliot ja kivikot.
Teosten materiaalisuus ja ulottuvuudet, pehmeät sykeröt, silkkiset pinnat, herkät paperielementit ja värit kutsuvat katsojan lähemmäksi teoksia, aktivoivat aisteja ja haptista katsetta. Teoksista löytyy kulkureittejä myös 1800-luvun maisemamaalarien tunnettuihin metsäkuvauksiin, joista Vainio on tehnyt omat tulkintansa monotypia-tekniikalla. Osa teoksista kohdentuu puolestaan syvemmälle ja lähemmäs – mättäiden, kasvien ja eliöiden salaperäiseen ja sadunomaiseenkin detaljimaailmaan.
Turkulainen Tiina Vainio on koulutukseltaan taidemaalari ja taidegraafikko. Hän on työskennellyt tehnyt perinteisten kuvataiteen työskentelytapojen ohella mm. yhteisötaidetta ja lavastuksia. Hänen teoksiaan on monissa merkittävissä kokoelmissa (Suomen valtio, Nykytaiteen museo KIASMA, Koneen Säätiö, Turun ja Tampereen kaupungit, Turun taidemuseo ym.). Vainio on tehnyt myös lukuisia julkisia taideteoksia ja on ollut aktiivinen taiteilijajärjestötasolla. Tiina Vainion teosten aiheet liittyvät usein luontoon, ihmisen asuinympäristöön, historiaan ja ajan mittasuhteisiin. Vainion työskentelyssä on posthumanismin piiriin kutsuvia eleitä, joilla herätetään ekologista herkkyyttä.