Pia Salo: VERSIO Maalauksia ja piirustuksia 5.3.–29.3.2026

Näyttelyn nimi viittaa muutokseen – mukaelmaan, johonkin kehittyvään ja muuntuvaan.

Minua kiehtovat asiat, jotka ovat vain vaivoin havaittavissa tai olemukseltaan häilyviä. Hämärään jäävät yksityiskohdat, pimeän varjot, muutoksen hetket ja muistikuvien hauraus. Pohdin muistamisen ongelmaa: miten asiat muotoutuvat mielessä, jakautuvat ja lokeroituvat muistiin. Muisto on aina muistamisen muisto – hieman erilainen versio alkuperäisestä.

En luonnostele teoksiani, vaan työskentelen intuitiivisesti. Aloitan nimestä ja kerään sanoja – irrallisia, yksittäisiä – keskusteluista, musiikista ja kirjoista. Jokin valituissa sanoissa vetää puoleensa ja jää kaikumaan. Kirjoitan sanat ylös ja palaan niihin aloittaessani työskentelyn.

Teokset syntyvät monikerroksisen prosessin kautta. Pinnan alle saattaa kertyä useita vaiheita ja jopa valmiiksi päätettyjä teoksia, joiden päälle kuitenkin maalaan. Peitän, sotken, kaivan esiin, tuhoan ja aloitan uudelleen. Lopulta jokin tiivistyy ja nousee esiin kerrosten alta.

Teemallisesti teokset käsittelevät aikaa, evoluutiota ja kaikkea alati muuttuvaa – liikkeessä olevaa elämää, ihmismielen kehitystä ja identiteettiä.

Näyttelyn teokset ovat versioita tästä hetkestä – tässä ja nyt tällaisina, huomenna jo toisenlaisina.