LINJANVETO
AVOIN HAKU — Piirustustaiteen näyttely Turussa heinäkuussa
Turun Taidegraafikot julistaa avoimen haun nykypiirustusta esittelevään näyttelyyn. Linjanveto on esillä 5.7–27.7.2025 Turussa Amiraalistonkadun makasiinissa.
Amiraalistonkadun makasiiniin tuleva näyttely nostaa jalustalle piirustustaidetta sekä taiteilijoita, jotka työskentelevät nykypiirustuksen parissa. Laadukkaalla ja laajalla kauttauksella esittelemme kotimaista ja kansainvälistä piirustustaidetta uniikissa, rosoisen teollisessa ympäristössä, joka luo teosten ja tilan välille vaikuttavaa dialogia. Tila tarjoaa loistavat puitteet myös kolmiulotteisten ja installaatiomaisten piirustusteosten esittelyyn.
Näyttelyaika on 5.7.–27.7.2025, avajaisia vietetään perjantaina 4.7. 18–20. Näyttely on avoinna maanantaista sunnuntaihin 12–18. Näyttelyn aikana näyttelytilassa järjestetään kerran viikossa kaikille avoimia piirustustyöpajoja, jotka julkistetaan myöhemmin.
Näyttelytila on käytöstä poistettu raitiovaunuhalli. Otathan hakiessasi huomioon tilan luonteen ja erityispiirteet. Tilassa voi kesällä esiintyä esimerkiksi lämpö- tai kosteusvaihteluita, jotka saattavat vaikuttaa esillä oleviin teoksiin. Lisätietoja tilasta löydät Turun kaupungin sivuilta, https://www.turku.fi/kulttuuri/kulttuurin-valitilat/amiraalistonkadun-makasiini.
Hakuaika on 14.4.–11.5.2025. Haku on avoin kaikille Suomessa asuville ja työskenteleville taiteilijoille taustasta riippumatta. Valinnat tekee Turun Taidegraafikoiden hallituksen jäsenistä koostuva näyttelytyöryhmä. Valinnoista ilmoitetaan kaikille hakijoille toukokuun 2025 aikana.
HAE NÄIN:
Voit ehdottaa näyttelyyn 1–3 piirustustaidetta edustavaa teosta. Teosten on oltava valmiita, ja tehty vuosien 2020–2025 aikana. Toivomme teosehdotuksia laajalti nykypiirroksen koko kirjolta – tekniikkarajausta saa tulkita vapaasti. Työryhmä toivoo hakuun myös ennakkoluulottomia, rohkeita ja kolmiulotteisia tulkintoja piirustustaiteesta.
Sisällytä hakemukseesi
- Yhteystietosi (nimi, postiosoite, puhelinnumero, sähköposti)
- Kuvat näyttelyyn tarjoamistasi teoksista sekä teostiedot (nimi, vuosi, tekniikka, koko)
- Mahdolliset ripustukseen liittyvät erityistarpeet
Koosta hakemuksesi yhteen PDF-tiedostoon (tiedoston koko maksimissaan 4 MB). Nimeä tiedosto muotoon sukunimi_etunimi_hakemus. Lähetä hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen linjanveto@gmail.com 11.5. 23:59 mennessä.
Myöhässä tulleita hakemuksia ei oteta huomioon.
Hakeminen, teosehdotusten jurytys ja näyttelyyn osanottaminen on valituille taiteilijoille ilmaista. Teosmyynneistä ei peritä provisiota..
Taiteilijat vastaavat teostensa toimituksesta näyttelyyn ja teosten noudosta näyttelyn päätyttyä. Teokset voi toimittaa myös postitse, jolloin taiteilija vastaa kaikista postitukseen liittyvistä kuluista. Ripustuksesta vastaa näyttelytyöryhmä. Kolmiulotteisten, installaatiomaisten tai muuten ripustukseltaan erityisten teosten kohdalla pyydämme sisällyttämään ripustusohjeet hakemukseen. Taiteilijat vastaavat itse teostensa vakuuttamisesta.
Teoksia otetaan vastaan tiistaina 1.7. välillä 12–17. Postitse toimitettujen teosten tulee olla perillä tiistaina 1.7. Teokset tulee noutaa näyttelytilasta joko 27.7. välillä 18–20 tai maanantaina 28.7. välillä 12–17. Postitse toimitettujen teosten tulee olla pakattu niin, että pakkausmateriaalit voi hyödyntää myös palauttaessa. Taiteilija vastaa kaikista postitukseen liittyvistä kuluista sekä pakkausten riittävyydestä. Turun Taidegraafikot ei vastaa teosten mahdollisista vaurioista tai katoamisesta postituksen aikana. Pyydämme taiteilijoita suosimaan teosten henkilökohtaista noutoa näyttelytilasta. Postitamme teoksia ainoastaan Varsinais-Suomen ulkopuolella asuville taiteilijoille.