ANTTI KEITILÄ, NOKIPIIRROKSIA 5.1.–30.1.2022

In Turun Taidegraafikot ry by

Uusissa töissäni olen piirtänyt palavalla koivun tuohella paperille. Piirrän paperin alapuolelta niin, ettei tuohi kosketa paperia. Liekki ja kädenliike yhdessä tekevät piirrosjäljen ja muodostavat kuvan. Kutsun tätä tekniikkaa nokipiirrokseksi (englanniksi fumage), käytän sanaa piirtäminen maalaamisen sijaan. Olen kehitellyt tekniikkaa vuodesta 2018 lähtien. Lopputulos ei ole täysin hallittavissa ja sattuma on hyväksyttävä tasavertaiseksi työkaveriksi. 

 

 Tekniikka ohjaa myös aihevalintaani. Olen etsinyt nokipiirroksiini sopivia luonnon aiheita tai luonnonilmiöitä. Esimerkiksi teoksessa Tuohi kuva esittää piirustusvälinettä itseään. Teokset liikkuvat käsitteellisyyden ja informalismin välillä.

 

Antti Keitilä 27.12.2021