Painettu Jyväskylässä – Ratamon graafikoita 31.5.–17.6.2018

- Turun Taidegraafikot ry -

Grafiikanpajatoimintaa on järjestetty Jyväskylässä vuodesta 1978 lähtien. Nykyinen tila, Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamo, on ollut käytössä pian kuusi vuotta ja sen toiminnasta vastaavat Jyväskylän taidemuseo ja Luovan valokuvauksen keskus ry.

Pajaa voivat vuokrata käyttöönsä sekä ammattigraafikot että pitkälle edistyneet harrastajat koko vuodeksi tai lyhyemmäksi ajaksi. Grafiikan pajan toimintaan kuuluvat myös kurssien järjestäminen ja kansainvälinen residenssitoiminta.

Ratamoon kuuluu Galleria Ratamo, jossa järjestetään koti- ja ulkomaisia grafiikka- ja valokuvanäyttelyitä.  Näyttelytoiminnassa yksi tärkeä muoto on vierailunäyttelyt, kesällä 2017 Turun taidegraafikoilla oli näyttely Jyväskylässä ja nyt neljän Ratamon graafikon teoksiin voi tutustua Galleria Joellassa.

www.jyvaskyla.fi/ratamo

 Kaisa Koljonen  s. 1992

Kaisa Koljosen teosten teemana on olemassaolon kokemus ihmisenä, sekä eksistentialistinen ristiriita joka syntyy siitä, että ihminen on sekä lihallinen että psyykkinen olento. Koljosen teokset ammentavat visuaalisen sisältönsä ihmisen anatomiasta ja orgaanisen maailman estetiikasta. Teoksille on ominaista niissä toistuva pikkutarkka orgaanisen viivan, symmetrian ja symbolien käyttö. Nämä elementit kytkevät oudolla tavalla yhteen ihmisen lihalliset ja psyykkiset ominaisuudet. Lopputulos luo mielikuvan vanhan surrealistisen anatomiankirjan kuvituksista, joissa on ihmisen tiedostamattomaan suoraan vetoavaa piilotettua sisältöä.

www.kaisakoljonen.com/

Jonna Suurhasko s. 1980

Rakennan illuusioita perspektiiveistä käyttäen materiaalina vanhoja naarmuisia akryylilevyjä, jotka muotoutuvat puupiirroksen päälle. Teokseni ovat eräänlaista silmäpeliä, jossa sekä paljastetaan että peitetään. Olen alun perin taidegraafikko, mutta olen laajentanut viime vuosina työskentelyäni kolmiulotteiseen suuntaan. Työskentelyni on hyvin materiaalisidonnaista. Vietän paljon aikaa romuttamoilla, rakennusjätteen seassa ja kirpputoreilla yrittäen löytää sen mitä en vielä tiennyt äsken tarvitsevani. Kun löydän kiinnostavan materiaalin, alan työstää siihen sopivaa puupiirrosta. Materiaalit, värit ja muodot sekä niiden luomat rytmit ja rakenteet yhdistettynä perinteiseen grafiikkaan luovat uudenlaisia veistoksia, joissa historia on läsnä.

www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/3348

Rita Vargas s. 1981

Portugalilainen taiteilija Rita Vargas on asunut ja työskennellyt Suomessa jo 10 vuotta, hän väitteli taidehistorian tohtoriksi vuonna 2016. Grafiikan tekemisessä hän käyttää useita tekniikoita, syväpaino, fotogravyyri, puupiirros ja silkkipaino. Teoksissaan hän pohtii monia kysymyksiä: sukupuolirooleja tämän päivän ihmissuhteissa, kaipauksen ja poissaolon välitä tilaa, yksityisyyden ja tarkkailun välistä paradoksia, päivittäisten rutiinien tärkeyttä ja kuulumista maisemaan.

ritavargas.net/

 Iana Vulpe s. 1981

Tänä vuonna olen aloittanut uuden sarjan, joka koostuu mustavalkoisista kohokuvista, pahvikaiverruksista. Näyttelyssä on esillä sarjan ensimmäiset vedokset, jotka kuvaavat talvea Tourujoen luontopolulla Jyväskylässä. Tarkoitus on kuvata myös muita vuoden aikoja, kevät, kesä ja syksy. Teoksissani haen eri vuodenaikojen graafista kuvausta. Käytän tuotannossani monenlaisia grafiikan menetelmiä, olen myös vesivärimaalari.

www.ianavulpe.com/