Hanna Varis: Linnan puutarhassa 4.12.2019 – 5.1.2020


Kuvataiteilija ja taidegraafikko Hanna Varis juhlii tänä vuonna 35-vuotista taiteilijanuraansa ja päättää mittavan näyttelykierroksen kotikaupunkiinsa Turun Taidegraafikot ry:n ylläpitämään Galleria Joellaan kutsunäyttelyllä ”Linnan puutarhassa”.

Suomen tunnetuimpiin nykytaiteilijoihin ja taidegraafikoihin kuuluva Hanna Varis on tunnettu räiskyvästä värienkäytöstä, voimaannuttavasta tarinan kerronnasta ja matkalle niin ajassa kuin paikassakin vievistä teoksista. Galleria Joellassa 4.12.2019 – 5.1.2020 olevassa näyttelyssä ”Linnan puutarhassa” Varis saattelee katsojan Turun linnan innoittamana paikalliseen historiaan: sen jännittäviin tapahtumiin, upeaan miljööseen, voimakkaisiin naishahmoihin ja runsaaseen tyylikirjoon.

Teoksista voi löytää esimerkiksi hienostuneet ylhäisön leidit kahvilla Turun attribuuttien keskellä tai Suomen herttuatar ja Ruotsin kuningatar Katariina Jagellonican ratsastamassa riemukkaasti voittoon haarukka, tuo Puolasta tuomansa ruokakulttuurimme mullistanut keksintö, aseenaan.

Jyväskylän Galleria Beckerin näyttelyn yhteydessä Hanna Variksen työskentelystä kirjoitettiin seuraavaa:

”HANNA VARIKSEN teoksissa tausta on yhtä tärkeä kuin se, mitä kuvassa tapahtuu. Hienosti luodut väripinnat ovat kuin kuvien alla virtaavaa ilmaa. Varis yhdistelee teoksissaan kullanoranssia valoa ja tummansinistä yötä. Jännittävä kerroksellisuus syntyy sekatekniikasta, jossa on kollaasimaisesti pinottu pintoja toistensa päälle.

Varis kuljettaa katsojaa satumaisessa kuvamaailmassa. Toistuvia elementtejä ovat siivet, portit ja ruukut, joihin on talletettu iloa, toivoa ja rakkautta. Vaikka siipiä on irrotettu ja portitkin ovat välillä kiinni, usko hyvään tuntuu olevan perusta, jonka päälle tarinat kasvavat.” (Keskisuomalainen, 12.11.2019)

Näyttelyn avajaiset tiistaina 3.12.2019 klo 18 – 20, tervetuloa!

Ps. Huomaathan juhlapyhistä johtuvat muutokset aukioloaikoihin! Galleria Joella on suljettu seuraavasti:

– itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta,
– jouluna 24. – 27. joulukuuta, sekä
– vuodenvaihteessa 31.12. – 1.1.2020