Aleksanteri Järvenpää

ALEKSANTERI JÄRVENPÄÄ 4.4. – 29.4.2018

In Turun Taidegraafikot ry by

 

Huhtikuussa Galleria Joellassa avautuu turkulaistaiteilija Aleksanteri Järvenpään näyttely. Järvenpään töissä taidokas ja anatomisesti tarkka piirustusjälki yhdistyy taiteilijan mielikuvituksen surrealistisiin tarinoihin. Teoksissa vilistävät hahmot nähdään usein pintaa syvemmältä taiteilijan paljastaessa niin ihmisten kuin eläinten ihonalaisen maailman lihoineen ja luineen.

Taidokkaan piirtäjän lisäksi Järvenpää on tarinankertojana mestarillinen. Guassia, piirrosta ja pastellia yhdistelevissä töissä liikutaan hyvän ja pahan rajoilla, elämän ihmeen pinnalla ja mytologioiden valtaamissa arjennäkymissä.

”Järvenpää kuuluu taatun taidokkaisiin turkulaispiirtäjiin, jonka viiva on vuosien saatossa saavuttanut oman oikukkaan ilmeensä. Se ei ole taipunut vaihtuvien tyylien mukana vaan on etsiytynyt aina taiteilijan oman mielikuvitusmaailman salaisiin pesäkkeisiin surrealistisissa tunnelmissa.” (Katkelma lehtiarvostelusta Eläimellinen ihminen, ihmisellinen eläin -näyttelystä Turun Sanomissa)

Aleksanteri Järvenpää on turkulainen taidemaalari ja graafikko. Omien töidensä lisäksi hän on tehnyt mm. kirjojen kansikuvituksia ja toimii myös kuvataidekurssien ohjaajana ja opettajana. Järvenpää valmistui Turun Piirustuskoulusta 1973, ja hänen teoksiaan on muun muassa Turun kaupungin taidekokoelmissa. Hän on Turun Taidegraafikoiden jäsen.